Trauma ja journalismi

On luonnollista, että väkivalta ja onnettomuudet herättävät ihmisessä sekä viehtymystä että kauhua.

Kauan sitten, kauan ennen kuin uutisista tai journalismista osattiin uneksiakaan, suhtautumisemme traumaattisiin kokemuksiin ratkaisi pitkälti sen, että ihminen ylipäätään selviytyi ja menestyi maapallolla.

Toisin sanoen onnettomuudet ovat aina olleet osa ihmiskunnan historiaa. Niitä on kuvattu niin Raamatussa, antiikin Kreikan tarinoissa (itse sana ’trauma’ on kreikkaa ja tarkoittaa lävistämistä tai haavoittamista), Shakespearen näytelmissä kuin englantilaisten runoilijoiden ensimmäisestä maailmansodasta kertovissa runoissa.

Trauman tieteellinen tutkimus alkoi kuitenkin vasta 1800-luvun lopussa. Tutkimus jatkui läpi maailmansotien, ja vuonna 1980 esiteltiin diagnoosi traumaperäinen stressihäiriö (Post-Traumatic Stress Disorder, PTSD).

Ennen kuin tarkastelemme lähemmin traumaa suhteessa journalismiin ja toimittajan omaan hyvinvointiin, on syytä tarkastella sitä, miten trauma eroaa ”tavallisesta” stressistä

Psykologisesti traumaattinen tapahtuma tai kriisitilanne voi olla

mikä tahansa tuntematon, ennalta arvaamaton tilanne, johon henkilö joutuu ja johon liittyy jonkinasteinen menetys, vammautuminen tai sen uhka – joko todellinen tai kuviteltu.

Amerikan psykiatrisen seuran (American Psychiatric Association) määritelmän mukaan traumaperäinen stressihäiriö on

henkilön itsensä kokema tai todistama tapahtuma, jossa menehtyy ihmisiä  tai jossa henkilö itse on vaarassa kuolla, tai hänen fyysistä koskemattomuuttaan uhataan jollain tavalla. Se voi olla tilanne, jossa henkilö saa tietää perheenjäsenen tai läheisen ihmisen yllättävästä tai väkivaltaisesta kuolemasta tai tätä kohdanneesta vakavasta tapaturmasta tai sen uhasta.

Jälkimmäisen määritelmän mukaan henkilö kokee traumaattisessa tilanteessa voimakasta pelkoa, avuttomuutta ja kauhua. Hänen voidaan sanoa kärsivän traumaperäisestä stressihäiriöstä, jos hänellä vielä kuukauden kuluttua tapahtumasta on joitakin seuraavista oireista:

  • toistuvia ja mieleen tunkeutuvia muistikuvia tapahtuneesta – takaumia ja painajaisunia
  • henkistä kylmyyttä; henkilö karttaa tapahtumaan liittyviä ihmisiä ja paikkoja
  • jatkuvaa ahdistuneisuutta, johon liittyy ärtyneisyyttä, keskittymisvaikeuksia, unihäiriöitä sekä fyysisiä oireita kuten vatsakipuja, hikoilemista ja voimakasta säikkymistä.


On väitetty, että traumaperäinen stressihäiriö olisi länsimaisen kulttuurin tuotos, jota ei tunneta muissa kulttuureissa. Vaikka traumaattisiin tapahtumiin reagoidaan eri tavoin eri kulttuureissa, ovat useimmat alan kansainväliset tutkijat sitä mieltä, että ihmisten tunnereaktioissa kriisiin eri kulttuureissa on enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroavaisuuksia.

On syytä pitää trauman määritelmä aina mielessä. Kun toimittajana kuvailet tai kohtaat äärimmäistä inhimillistä hätää niin pidä mielessä, että useimmat ihmiset toipuvat järkytyksestä ajallaan, omin voimin. Jos ihminen kuitenkin tapahtuman jälkeen masentuu tai ahdistuu, riitaantuu kumppaninsa kanssa tai turvautuu alkoholiin tai huumeisiin, niin se ei välttämättä tarkoita sitä, että hän olisi sairastunut  traumaperäiseen stressihäiriöön.

Useimmat alan kansainväliset tutkijat ovat sitä mieltä, että eri kulttuureja edustavien ihmisten tavoissa reagoida kriisiin on enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroavaisuuksia.